Julkaistu Aalto-yliopiston verkkosivuilla 14.3.2025

Viime kuukaudet viimeistään ovat todistaneet, että maailmalla jakolinjat syvenevät. Tutkimus osoittaa myös, että Suomessa keskusteluilmapiiri on jakautuneempi kuin aiemmin. Polarisaatiosta käydään vilkasta keskustelua, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?

Yhteiskunnan polarisaatiota tutkineet Ali Salloum ja Arttu Malkamäki ovat julkaisseet aiheesta käsikirjan, joka auttaa toimittajia, päättäjiä ja kansalaisia luovimaan yhä polarisoituneemmassa ympäristössämme. Kävimme läpi viisi asiaa polarisaatiosta, jotka jokaisen olisi hyvä tietää.

1. Polarisaatiossa pienistä kiistoista kasvaa isoja jakolinjoja  

Terveessä ja toimivassa demokratiassa tarvitaan arvojen, asenteiden ja mielipiteiden moninaisuutta. Polarisaatiossa tavalliset asiat kuitenkin muuttuvat kiistanaiheiksi, koska ne kytkeytyvät syvempiin arvoihin ja ryhmäidentiteetteihin.

Hyviä esimerkkejä ovat suomalainen varpuskiista tai lautapelistä ryöpsähtänyt keskustelu:

Varpusten katoaminen Suomen luonnosta muuttui poliittiseksi jakolinjaksi, kun puolueet eivät päässeet sopuun luontokadon torjumisesta ennen YK:n 2024 luontokokousta. Turun päiväkotien päätöksestä luopua rasistiseksi ja kolonialistiseksi mielletystä Afrikan tähti -lautapelistä taas tuli kulttuurisodan polttoainetta.  

Polarisaatio onkin enemmän kuin vain eriäviä mielipiteitä: polarisaatiossa kansalaiset jakautuvat vastakkaisiin ryhmiin. Polarisaatio näkyy kolmella eri tasolla: mielipiteissä, jolloin näkemykset jyrkkenevät ja jakaudumme leireihin; vuorovaikutuksessa, jolloin eri ryhmien edustajat eivät enää kohtaa; sekä tunteissa, jolloin vihamielisyys kasvaa, vastapuolen ymmärtäminen heikkenee ja keskustelussa keskitytään toisen ryhmän mustamaalaamiseen enemmän kuin itse asiaan.

2. Polarisaation voimakkuus vaihtelee – samoin sen haitallisuus

Osa polarisaation tutkijoista keskittyy nimenomaan ilmiötä synnyttäviin ja kiihdyttäviin tekijöihin, ja osa taas polarisaation seurauksiin tai sen voimakkuuden mittaamiseen – kuten Ali Salloum ja Arttu Malkamäki.

He käyttävät polarisaation mittaamiseen verkostotiedettä, jonka avulla voidaan esimerkiksi paljastaa, kuinka tiiviisti tai eristyneesti eri ihmisryhmät – kuten puolueiden kannattajat tai kaupunki- ja maaseutuväestö – ovat yhteydessä toisiinsa.  Materiaalina voidaan käyttää esimerkiksi vaalikonevastauksia, poliitikkojen yhteistyötä ja kansalaisten ystävystymistä yli puoluerajojen.  

Kaikki polarisaatio ei ole haitallista, mutta sen voimakkuudella on merkitystä. Salloum ja Malkamäki kuvaavat polarisaatiota asteikolla, joka ulottuu alhaisesta äärimmäiseen. Alhaisella tasolla keskustelu on vielä rakentavaa, ja eri näkökulmat voivat kohdata. Kohonneessa polarisaatiossa ryhmien välinen epäluottamus ja vihamielisyys lisääntyvät, mikä vaikeuttaa yhteiskunnallista päätöksentekoa. Äärimmäisessä polarisaatiossa vastakkaiset ryhmät nähdään uhkina, ja vuorovaikutus niiden välillä lähes lakkaa.

Asteikko auttaa tunnistamaan, milloin yhteiskunnallinen jännite ylittää kriittisen kynnyksen ja alkaa rapauttaa demokratiaa.

3.  Politiikan viihteellistyminen ja somen algoritmit ruokkivat polarisaatiovirusta

Polarisaatiota ei aiheuta yksi selkeä syy, vaan se syntyy monien tekijöiden vuorovaikutuksesta. Taloudellinen eriarvoisuus, globalisaatio, kaupungistuminen ja monikulttuurisuuden lisääntyminen luovat pohjaa yhteiskunnallisille jakolinjoille, mutta ne eivät yksinään riitä synnyttämään vastakkainasettelua. Olennaista tutkijoiden mukaan onkin, miten näistä ilmiöistä puhutaan ja miten niitä politisoidaan.

Muutokset mediaympäristössä ovat yksi keskeinen tekijä polarisaatiossa. Kun politiikka muuttuu yhä enemmän viihteeksi ja median logiikka ohjaa poliittisia päätöksiä, julkinen keskustelu kärjistyy. Kun tähän yhdistyy politisoitunut media, jossa omalle leirille myötämieliset uutiset vahvistavat ryhmäidentiteettiä, mielipiteet jyrkkenevät entisestään.

Poliitikkojen tapa puhua kansalle myös vaikuttaa suoraan siihen, miten kansalaiset suhtautuvat toisiinsa. Halventava retoriikka ja selkeiden vastakkainasettelujen korostaminen tekevät vastapuolesta helpommin torjuttavan vihollisen. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten ihmiset käyttäytyvät arkisessa vuorovaikutuksessa ja kuinka paljon he ovat valmiita kuuntelemaan eriäviä näkemyksiä.

Ympäristölläkin on merkitystä. Jos ihminen kasvaa ja elää alueella, jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla, hänen maailmankuvansa muovautuu sen mukaisesti. Siksi eriytyvät asuinalueet voivat vahvistaa poliittisia kuplia, joissa toisenlaisiin näkemyksiin ei juuri törmätä.

Nykyään keskustelut myös käydään yhä useammin somealustojen logiikan ohjaamina. Algoritmit suosivat sisältöä, joka herättää voimakkaita tunteita ja jakaa yleisöä kupliin, mikä taas ruokkii polarisaatiota entisestään. Salloum ja Malkamäki viittaavatkin ilmiöön polarisaatioviruksena: nopeasti leviävänä, provokatiivisena ja usein kontekstistaan irrotettuna viestinä, joka vahvistaa ryhmien välisiä vastakkainasetteluja.

Somessa syntyvä kuplautuminen voi tapahtua kahdella eri tavalla. Kaikukammiot muodostuvat, kun ryhmän sisäinen luottamus ulkopuolisiin näkemyksiin hupenee, eikä vastakkaisille argumenteille anneta tilaa. Tietokuplissa puolestaan vaihtoehtoiselle tiedolle ei altistuta lainkaan – ei siksi, että se torjuttaisiin, vaan koska sitä ei edes kohdata.

Polarisaatiovirus voi levitä perinteiseen mediaan – ilman, että kohun taustalla olevat rakenteelliset ongelmat pääsevät esille. Hyvä esimerkki on vuoden 2024 lopulla puhjennut poru uskonnottoman koululaisen saamasta korvauksesta uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumisesta sekä tätä seurannut koulun barokkimusiikkikonsertin peruminen.  Keskustelu kärjistyi nopeasti symboleihin ja vastakkainasetteluihin ja pitkän aikavälin rakenteellinen ongelma – lasten oikeus vakaumukselliseen yhdenvertaisuuteen kouluissa – jäi näiden varjoon.

Sosiaalinen media toimii siis kuin polarisaatiotehtaan voimalaitos – se ei ehkä ole juurisyy, mutta voimakas kiihdyttäjä. Some tarjoaa alustan, jossa samanmieliset löytävät toisensa, erimielisyydet kärjistyvät ja väärä tieto leviää nopeasti. Jos yhteinen todellisuuspohja alkaa murentua ja faktat alkavat näyttää erilaisilta poliittisen näkökulman mukaan, voi some siirtyä kiihdyttäjästä jo itsessään yhdeksi polarisaation syistä.

4. Polarisaatio ei ole staattinen tila, vaan jatkuvassa muutoksessa

Poliittinen polarisaatio ei ole Suomessakaan yksiselitteinen ilmiö, vaan sen kehitys riippuu tarkastelunäkökulmasta ja käytetyistä mittareista. Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että mielipidepolarisaatio on vahvistunut erityisesti ilmasto- ja maahanmuuttokeskusteluissa, mutta samaan aikaan joissakin kysymyksissä, kuten maahanmuuttoon ja Natoon liittyvissä asenteissa, erimielisyydet ovat jopa kaventuneet. Ideologinen jakautuminen on ollut hienoisessa kasvussa, mutta laajamittaisesta polarisoitumisesta ei ole yksiselitteisiä merkkejä.

Digitaaliset ympäristöt näyttävät kiihdyttävän polarisaatiota, mutta niiden vaikutusta on Salloumin ja Malkamäen mukaan myös tulkittava varoen. Algoritmit suosivat tunteita herättäviä viestejä, ja poliittisista keskusteluista kiinnostuneet ovat keskusteluissa yliedustettuina. Affektiivinen polarisaatio – eli kielteinen suhtautuminen muihin poliittisiin ryhmiin – on voimistunut erityisesti vuoden 2019 jälkeen. Vaikka Suomi ei kansainvälisessä vertailussa ole polarisoitumisen kärjessä, tutkijat varoittavat, ettei tämä tietenkään tarkoita, että olisimme immuuneja poliittiselle jännitteelle tai sen mahdollisille seurauksille.

Sukupuoli on noussut entistä merkittävämmäksi tekijäksi poliittisessa jakautumisessa niin Suomessa kuin osassa maailman muista maista. Nuoret ja keski-ikäiset naiset kallistuvat punavihreisiin puolueisiin, kun taas saman ikäiset miehet suosivat oikeistoa. Tämä ei vaikuta ainoastaan äänestyskäyttäytymiseen vaan heijastuu laajemmin yhteiskunnallisiin asenteisiin ja myös vuorovaikutukseen eri ryhmien välillä. Tästä kertoo esimerkiksi Andrew Taten kaltaisten naisvihamielisten vaikuttajien suosio etenkin nuorten miesten keskuudessa.  

5. Polarisaatio johtaa turhautumiseen, huonoihin päätöksiin ja mielenterveyden ongelmiin

Polarisaatio ulottuu kaikkialle elämään. Poliittiset jakolinjat heijastuvat kulttuurisiin valintoihin, asuinalueiden valintaan ja taloudellisiin päätöksiin, mikä taas rajoittaa yksilöiden valintoja ja voi heikentää päätöksenteon laatua.  

Vaikka poliittinen aktiivisuus voi aluksi lisääntyä polarisaation myötä, pitkällä aikavälillä se voi johtaa väsymykseen ja turhautumiseen. Monet kokevat poliittiset kiistat yhä negatiivisempina ja itsensä ulkopuolisiksi politiikassa, mikä heikentää luottamusta poliittiseen järjestelmään. Vastakkainasettelua voimistava ja vihamielinenkin julkinen keskustelu vaikuttaa esimerkiksi halukkuuteen asettua vaaleissa ehdolle – kuten kevään 2025 kunta- ja aluevaaleissa näyttää jo käyneen.

Polarisaatio voi myös johtaa huonolaatuisiin poliittisiin päätöksiin ja pitkittyneisiin lainsäädäntöprosesseihin, mikä vaikeuttaa tärkeiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista. Tämä voi näkyä muun muassa huonoina julkisten investointien päätöksinä ja talouden epävakautena.

Kansainvälisesti on nähtävissä myös huolestuttava kehitys, jossa sekä teknokraattiset että autoritaariset hallintomallit ovat nousseet vaihtoehdoiksi demokratialle. Tämä ilmiö ei ole jäänyt Suomessakaan täysin vaille kaikupohjaa. Siksi Salloumin ja Malkamäen mukaan onkin tärkeää tunnistaa myös heikot signaalit yhteiskunnan jakautumisesta ja reagoida niihin ajoissa.

Polarisaatio ei myöskään jää vain yhteiskunnallisiin rakenteisiin, vaan sillä on myös huomattavia vaikutuksia esimerkiksi yksilöiden mielenterveyteen. Ympäröivän yhteiskunnan jakautuneisuus on kytköksissä lisääntyneeseen ahdistukseen ja masennukseen.  

Lopulta polarisaatio ei ole vain poliitikkojen, tutkijoiden tai journalistien kysymys – se näkyy jokaisen arjessa. Polarisoitunut yhteiskunta tarvitseekin tutkijoiden mukaan kansalaisia, jotka ymmärtävät ilmiön monimuotoisuuden ja pystyvät toimimaan rakentavasti jakautuneessa ympäristössä. Ymmärtämisen lisäksi tarvitaan myös keinoja sen hillitsemiseksi. Tutkijat esittävät, että poliittisen polarisaation tulisi kuulua osaksi koulutusta jo toisen asteen tutkintovaiheessa. Ymmärrystä ilmiöstä olisi hyvä lisätä myös työpaikoilla, harrastuspiireissä ja muissa yhteisöissä.

Ali Salloumin ja Arttu Malkamäen Poliittisen polarisaation hahmottaminen ja mittaaminen – käsikirja ja kielioppi on julkaistu Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa Demokratian episteeminen kapasiteetti algoritmien aikakaudella -konsortion (DECA) hankkeessa ja on vapaasti luettavissa täällä (pdf).

‍

Lue alkuperäinen tiedote Aalto-yliopiston verkkosivuilla.

‍

‍